maanantai 19. huhtikuuta 2010

Funny stripes

Tarpeeseen taas ompelin, suureen tarpeeseen, sillä olin unohtanut hankkia tuulenpitävän kevätpuvun vauvalle. Ja hitaasti valmistui, vaikka malli olikin nopea ommella ja helppo, mutta uusi tulokas vie sen verran aikaa, ettei Pirpanan päiväuniaikaan välttämättä ihmeitä enää tehdä. Lisäksi vuorikangasta oli niin niukalti, että yhdet päiväunet pyörittelin kangasta, jotta saisin sen riittämään ja riittihän se sitten lopulta.



Ottobren (4/2009) Funny Dots -kaavalla syntyi PP:lle välikausihaalari. (Tuo vauva kulkee lyhennetyllä nimellä PP, joka johtaa juurensa nimeen Pipopää, joka taasen on Pirpanan ensimmäisiä kommentteja vauvasta.) Kaavaa muokkasin sen verran, että hihoihin lisäsin resorit, sillä hihansuista olisi mahtunut ulos PP:n molemmat kädet ja jalat. Mietin, tarviiko vielä jalansuihinkin lisätä samanmoiset resorit. Muutoin malli on hauska ja äärettömän helppo pukea pienelle ihmiselle päälle. Joskin, jos joku tätä innostuu kokeilemaan, niin suosittelen pienentämään huppua tai ainakin lisäämään kumpparin tai nyöriä hupun reunaan, huppu on järjettömän suuri. Vyötärölle voisi myös lisätä kumpparin, sillä malli on leveä (ja meidän perheen lapset kamalan kapeita).

Päälikangas on erittäin värivirheellistä ulkoilukangasta Eurokankaan palalaarista (tätä olisi vielä lisää) ja sisäosa äitini kirpparilta löytämää verkkarikangasta (kun en millään muista kankaan oikeaa nimeä). Tähtinepparit on hankittu Kotimäen puodista. Vähän ehkä poikamaiset nepparit, mutta kaipasin jotain pirtsakkaa ja punaiset ja oranssit tähdet tuntuivat hukkuvan kankaaseen.

8 kommenttia:

  1. Hieno haalari! Ottobren kaavoissa tuntuu aina olevan leveyttä liika, vaikka meillä vauvat on olleet mallia leveä...

    VastaaPoista
  2. Ihanat värit!
    Ja noi napit on piste iin päällä!
    Varsinkin niiden väri:)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen haalari! Ja hyvin iloiset värit :)! Meillä näistä kolmesta nukkuu päiväunia enää pienimmäinen, ja kyllä se n. 1,5 h tosiaan on lyhyt aika. Vielä kun sen pitäisi riittää vähän itse kunkin tarpeisiin. Pojat keksivät kyllä aina päiväuniajalle jotain ohjelmaa, johon äitiäkin tarvitaan...

    VastaaPoista
  4. Ihana haalari! Pitäisköhän itsekin etsiä jokin kiva kangas ja ommella syysvauvalle itse haalari... Aika monet ottobren kaavat on aivan liian leveitä lapsille, varsinkin jos lapsi sattuu olemaan vielä himppusen normaalia hoikempi! Minusta ei yhtään poikamaiset kyllä nuo nepit, kivasti passaa väreihinkin!

    VastaaPoista
  5. Ihanan raikas haalari! Neppari ovat kyllä ihan täydelliset.

    Ja hei - isot onnittelut!!! Ihan meinasin missata uutisen, kun en ollut ehtinyt kuin pikaisesti käydä katsomassa päivityksesi. Saat ommella lisää mekkoja!!!

    VastaaPoista
  6. Oi, ihanan reipas haalari! Minä koitan pähkäillä, että minkälaista vaatetusta kesäkuun alussa syntyvä vauva tarvitsee. Jo pelkästään sairaalasta kotia tuleminen aiheuttaa päänvaivaa. Mitä pitäisi olla päällimmäisenä; fleece/velour -haalari, neule, jotain muuta ???

    VastaaPoista
  7. Iikkis: Kiitos! Niinpä nuo ovat pääsääntöisesti leveitä, silti lähdin tekemään ilman kaavan kavennusta. Onneksi tuo vauva ei sillä tavalla liiku, niin turha väljyys ei haittaa.

    Niinu: Kiitos! Onhan nuo nepparit piristävät. Jotenkin tulee mieleen sirkus...

    Anette: Kiitos! Juu, ei puolessatoista tunnissa ihmeitä tehdä. Meillä tytöt saatttavat nukkua samaan aikaan tunnin, puoltoista tai vaan vartin. Rytmi on vielä hakusessa ja kun se löytyy, niin muistelisin, että se muuttuukin sitten samantien taas. Mutta sauma silloin tällöin -mentaliteetilla edetään... :)


    -pm- : Kiitos sinullekin! Itte tekemällä saa ainakin persoonallisemman haalarin, kuin kaupasta ja tälle haalarille ei hintaakan tullut, reilusti alle 10 eurolla pärjäsin, kun kangas oli jotain 6e metri (eikä sitä paljon mennyt) ja vuori ilmainen. Tämä kaava on helppo toteuttaa ja helppo pukea, mutta kannattaa ehkä vähän kaventaa... Ja onnellista odotusta!

    Eliisa, Kiitos, kiitos! On se ihanaa, kun on tyttöjä, saaa tehdä hepeneitä :D

    PaaPii: Kiitos!

    Anpali: Kiitosta vaan! Tuo vaatetuspuoli onkin hankala, muistelisin joku kesäkuu menneeni itse vielä tumpujen kanssa. Toivottavasti nyt olisi lämpimämpi kesäkuu. Kun varautuu lämpimillä vaatteilla vauva syntyy 2 viikkoa myöhässä ja on täysi helle, kun et varaudu lämpimästi, niin synnytään kylmänä aikana :) Elokuun viileänä sateisena kotiutumispäivänä tultiin kotiin esikoisen kanssa normi sisävaatteilla ja päällä oli vielä neulesetti ja olikohan varuilta istuimeen vielä viltti. Autossa kuitenkin on lämmin. Ja hetihän sitä ei ulkoilemaan pääsekään, että en usko, että mitään kovin lämmintä tarvitsee varata. Velouria kenties?

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)