tiistai 31. heinäkuuta 2012

Pieni kestoiluvinkki äideille

Onko joku muu taistellut liivinsuojien ompelun kanssa? Onko niitä leikattuja ympyröitä hankala saada siististi saumuroitua? Karkaako aina jokin kangas alta tai välistä?

Näin minä opin ompelemaan liivinsuojia ilman kirosanoja:


1. Piirretään ympyrä siihen kankaaseen, joka tulee ihoa vasten. Leikataan hyvin suurpiirteisesti ympyrä irti ja muut kankaat suunnilleen saman kokoisiksi. Tässä on tämän idean juju!


2. Kangaspino saumurin paininjalan alle ja ommellaan piirrettyä viivaa myöden. Ihoa vasten tuleva kangas on päälimmäisenä, imut välissä ja mahdollinen PUL-kangas on alin.


3. Saumuri saa leikata ylimääräiset pois ja kaikki kankaat pysyvät näppärästi kasassa ja saman kokoisina, yksikään ei karkaa pois sauman alta.



4. Ja kun liivinsuoja on ommeltu niin, että ommellessa päällä on ollut ihoa vasten tuleva kangas, kipartuu liivinsuoja inansa kupilleen juuri oikeaan suuntaan.

Idea ei ole valitettavasti oma, vaan opittu facebookin Ompeluelämää-ryhmässä, mutta laitan jakoon, koska tästä on ollut niin paljon iloa. Samaa ideaa voi käyttää hyödyksi myös kestositeiden ompelussa, eli annetaan saumurin hoitaa tarkempi leikkaaminen.


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Robotteja

Piti tulla kesämekot tytöille ja body vauvalle, muttei tullutkaan, kun kesä olikin tämmöinen. Ei ole paljon mekkoja tarvittu, joten ompelin jotain paljon käytännöllisempää Lillestoffin robotti-jerseystä.


Tytöt saivat paidat. Pirpanan paita on tehty Ottobrenin Pupunen-kaavalla (4/2012) ja Pikkusiskon paita on Ottobrenin  Double Tea muokattuna koossa 92 (4/2009). Pikkusiskon paidasta jätin sivusaumanvarat pois ja taisin vähän pidentää. Paita on kutakuinkin yhtä leveä, kuin Pirpanan 110 senttinen. Olisi voinut siis ottaa leveyden koosta 86, vaikkei tuokaan liian leveä ole. Erona kaavoilla on muutoin se, että Pupunen on raglanhihainen, Double Tea on tavallisilla hihoilla, muutoin ovat hyvin samanhenkiset malliltaan, noin niinkuin vinkkinä, jos joku muukin tahtoo siskoksille pussihihapaidat.


Vauva sai kuitenkin bodyn. Kaava on hyväksi havaittu Suuren käsityölehden (4/2003) kirjekuorikauluksellinen bodyn kaava.

Pakko vielä kehua Lillestoffin kankaita. Yhtäkään toista näin hyvänlaatuista kangasta minulla ei ikinä ole ollut, paitsi ne muut Lillestoffin kankaat. Esipesen kankaat ennen leikkuuta ja nämä taitavat olla ainoita, joissa kuvio on tismalleen lankasuorassa pesun jälkeenkin, ei tarvitse miettiä, leikkaako kankaan langansuuntaan vaiko kuvion mukaan. Tällaisia kankaita minulle lisää! Plussaa tietysti myös kivoista kuoseista. Niin tai eihän se kuvio mihinkään karkaa muissakaan kankaissa pesuissa, mutta turhan useat kankaat vetäytyvät vinksalleen, eli jos lankasuoraan leikkaa, niin kuvio menee vinoon ja sekös pistää kiukuttamaan.


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Pienelle pojalle!

Torstaiaamuna meille syntyi pieni miehenalku.

Nyt voin alkaa blogata välistä jäänet, kaikkein poikamaisimmatkin jutut...


Huppupyyhe tuli tehtyä, kun kaapista löytyi sinne uusiokäyttöä varten jemmattu vanha pyyhe, jossa oli reikä. Ehjä osuus riitti juuri sopivasti huppupyyhkeeseen ja lopuista surautin pesulappuja. Pyyhe on kantattu turkoosilla puuvillakantilla ja hupun reunassa on ripustuslenkki.



Meillä kaikilla lapsilla on itsetehdyt neuvolakorttikannet niiden muovisten tilalla. Vauva sai tällaisen sammakkokuvioisen, jonka sisäpuoli on ruskea vihreillä pilkuilla. Kuvasta huonosti näkyy, mutta sisäpuolella on kaksi taskua, joihin voi sujauttaa neuvolakortin ja muuta tärkeää.

Nämä olivat tällaisia välipalaompeluita, seuraavaksi taas vaatteita, kunhan perheeltä ehtii...



keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Maxia

Taas jotain itselle. Kun ompelutaidot ovat karttuneet ja olen läytänyt kivoja kaavoja, niin on löytynyt myös into ja kiinnostus ja halu tehdä vaatteita myös itselle. Nyt surautin superhelpon maximekon.



Kangas on vuosia sitten ostettu Eurokankaasta ja nyt päätin sen tuhota. Yläosa on resoria. Tässä mekko odottaa vielä pesuun pääsyä. Pitää katsoa, mitä resorille käy, jos se kutistuu, ei tarvitse tehdä mitään, jos ei, niin lyhennän hieman tuota yläosaa, ja taidan lisätä jonkinlaiset olkaimetkin vielä. Koska yläosa on tuollaista hyvinkin joustavaa resoria, niin tämän kanssa onnistuu, ainakin kotioloissa, myös vauvan imetys. Näppärän tuntuinen vaatekappale siis ja helteillä tämä olisi ihanan vilpoinen, kangas kun on aikas ohutta, mutta ei siitä läpi silti näy, kun on tuollain rypytetty.


maanantai 16. heinäkuuta 2012

Äidille ja tyttärelle

Palloja itelle, palloja Pirpanalle...


Itelle kolmas tunika Me&I:n tunikasta kopioidulla kaavalla, takana on solmiamisnauhat, vaikka ne eivät kuvassa näykään. (Ja kuten kuvasta on havaittavissa, kolmas murusemme viihtyy hyvin vielä matkassa, vaikka laskettuaika on jo ohitettukin...)


Ja Pirnalle pilkkuja myös. Kaava on uusimmasta (4/2012) Ottobrenista Pupunen koossa 110. Malli ei ollut oikein kuvaustuulella, mutta saanee tästä selvän. Kivan kapoinen malli (itseasiassa hihoja lukuunottamatta sama kaava kuin hupparissakin) hauskoilla pussihihoilla. Hihat ovat hitusen vielä pitkät, mutteivät niin, että haittaisi käytössä. Oikein oivallinen malli kapealle lapselle, näitä tulee vielä lisää, ehdottomasti yksi suosikkikaavoista!


lauantai 14. heinäkuuta 2012

Siilejä ja karkkiraitaa

Bloggausta odottavia ompeluksia alkaa olla jonoksi asti, joten blogataan useampi samalla kerralla. Ja mitä näitä nyt muutoinkaan erottelemaan, kun ovat samalla kaavalla molemmat tehty.

Ompelin tytöille hihattomat yömekot Ottobrenin Winter Plaid -liivihamekaavalla (6/2011).


Kaava näytti lehdessä kapealle, mutta eihän se sitä ollut. Siiliyöpistä tuli ihan liian leveät. Pikkusiskolla on koko 92, mutta 98 pituudella ja Pirpanalla koko 110, mutta pituus kaavasta 116. Silti lisäsin vielä vähän mittaa leikkuuvaiheessa, eivätkä nämä ole yhtään liian pitkät.


Kangaskasoja tönkiessäni tänään tuli vastaan pari palaa tällaista raidallista viskoositrikoota (oletan). Kangas on ostettu juurikin tällaisia yöpaitoja varten, joten ompelin sitten kankaat pois laatikosta. Vähän tätä tosin jäi jäljelle. Nyt jätin saumanvarat suosiolla pois ja koitin ommella kädentiet ja kaulanaukot kunnolla napakoiksi. Alunperin piti kaventaa myös keskeltä, mutta unohdin leikkuuvaiheessa. Josko nämä kuitenkin olisivat sopivammat, sovittamaan kun en ole näitä vielä päässyt. Kivat näistä ainakin tuli! Harmi, ettei kangasta jäänyt tarpeeksi, jotta olisin saanut itselle tästä kesäpaidan.


perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kaikenlaista pientä

Toisinaan tekee mieli ommella jotain turhempaa, vaikka kaikkea tärkeääkin olisi jonossa. Juuri tällaisia välipalaompeluksia on syntynyt tässä matkan varrella, joskin on ihan oikeitakin  ompeluksia, mutta julkaisen ne tuossa vähän myöhemmin.


Ompeluhuoneessa pitkään tilaa viemässä pyörineet pötkötyynyt saivat uudet pääliset ja pääsivät lastenhuoneeseen tyttöjen leikkeihin. Ja minä sain tyynyjen verran lisätilaa koppiini.


Sitterinpäälisen ylijäämäkankaasta syntyi tyynynpäälinen tyttöjen leikkihuoneeseen. Tässä tyynyssä olikin alkujaan todella epäkäytännöllinen, ainoastaan kemiallisen pesun kestävä, villaisen oloinen ja kaikki koirankarvat keräävä, mutta ihan nätti päälinen. Se on nyt heippa, sille pääliselle! Toinen puoli tyynystä on täysin punainen.


Meillä on viimeaikoina leivottu urakalla, pakastin täyttyy herkullisista korvapuusteista, voisilmäpullista ja tavallisista pullista. Tytöt ovat jo aika hyviä leivontapuuhissa, Pirpana varsinkin. Yleensä annankin Pirpanan tehdä puolet taikinasta pulliksi. Eihän niistä ihan täysin pyöreitä tule, mutta eipä se makua haittaa, uunikin korjaa paljon pieniä kauneusvirheitä ja on tuon melkein nelivuotiaan pullissa enemmän henkeä, kuin kaupan pakesteissa. Mutta ihan olen kyllä aikonut tuleville vieraille Pirpanan tekemiä pullia laittaa tarjolle. Pikkusisko on myös innokas osallistumaan, mutta häneltä on puuttunut essu. Eipä puutu enää! Laatikoista löytyi juuri sopiva palanen Marimekon puuvillaa ja väreihin sopivaa kanttinauhaa. Olenkin aina sanonut, että varastoja pitää olla, jos jotain tekee ja harrastaa!