Nyt se tulee, vihdoinkin, arvonta nimittäin!
Kuten jo aiemmin sanoin, mulla oli tarkoitus järjestää 1-vuotisarvonta, mutta myöhästyin. Sitten piti järjestää arvonta, kun blogini saa 50 lukijaa ja lopulta päätin pitää 2-vuotisarvonnan. Noh, sekin rajapyykki ohitettiin, joten arvotaan vaan muuten vaan. (Lisäksi en meinannut millään keksiä, mitä arpoisin.)
Säännöt ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraavat:
1. Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen.
2. Osallistuaksesi sinun pitää olla lukijani (Googlen käyttäjäraadin kautta), eli sinun pitää löytyä blogini vasemmasta palkista. Lukijakseni voi liittyä myös arvonnan aikana. (Sinulla ei tarvitse olla omaa blogia.)
3. Arvonnan voittaja voittaa yhden allaolevista palkinoista, joten kerro kommentissasi myös, minkä palkinnon haluat. Palkintojen sisältö saattaa muuttua kangaspaketeissa, jos ehdin kaivamaan tarpeettomien kankaiden aarrekasaa. Tarkoitus on arpoa yksi palkinto.
4. Aikaa osallistua on su 24.7. klo 23.59 asti. Palkinto arvotaan sen jälkeen.
Ja mitä sitten arvotaan?
1. Korusetti, joka sisältää rannekorun ja siihen sopivat korvakorut. Korvakorujen koukut ja rannekorun lukko ovat kullatut. (Koru on luonnossa kultaisemman ja lämpimämmän värinen.)
2. Poikakangaspaketti (Paketin sisältö saattaa muuttua, jos löydän kivempia kankaita tai enemmän minulle turhaa.) (Nuo kaksi ensimmäistä pientä palaa ovat kollegea ja nallekangas puuvillaa.)
3. Tyttökangaspaketti (Paketin sisältö saattaa muuttua, jos löydän kivempia kankaita tai enemmän minulle turhaa.) (Tummanlila nallekangas on joustamatonta trikoota, persikanvärinen pieni nallekangaspala on collegea ja kukallinen trikoota, jossa on reikäkuviota.)
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! Kiitos kaikille osallistujille!
Onpas mukava blogi ja sinulta saa hyviä ideoita. Innostuin sivuillesi, kun seikkilin käsityö- ym. vinkkejä etsimään muuttopuuhissa, rahapulassa ja elämäntilanteeni mylleryksessä.
VastaaPoistaKorjattu versio: Onpas mukava blogi ja sinulta saa hyviä ideoita. Innostuin sivuillesi, kun seikkailin käsityö- ym. vinkkejä etsimään muuttopuuhissa, rahapulassa ja elämäntilanteeni myllerryksessä.
VastaaPoistaPoikkean nyt tavallisuudesta ja osallistun korujen arvontaan! :)
VastaaPoistaEhdottomasti mukana! Korusetti olis ihana ja ihan mun näköinen!
VastaaPoistaosallistun arvontaan kiitos. Jos onni suosisi niin valitsen korusetin.
VastaaPoistaUusi lukija ilmoittautuu mukaan arvontaan. Onnen osuessa kohdalle valitsisin korusetin, koska kangaspaketit ovat vähän nuoremmille lapsille ompelemiseen kuin mitä meidän perheen lapset.Mukava blogi sinulla.
VastaaPoistaTyttökankaita tavoitellaan! Onneksi kummitytöt on sen verran pienempiä, että "lapsellisemmat" kuosit käy:) Puuvillakankaat on enempi mun juttu, mutta kaipa sitä trikoista ja collegekankaistakin jotain saisi aikaiseksi...kun vaan olisi ne kunnon koneet!
VastaaPoistaOnnea blogillesi, olin aivan äimistynyt kun huomasin etten ole vielä lukijana! No nyt olen!
Monipuolisen oloinen blogi sinulla! Arvonnassa toivoisin saavani poika-aiheista pakettia. Nyt vaan jännittämään...
VastaaPoistaMukana ja tyttökankaita havittelen.
VastaaPoistaVakkarilukija toivoisi voittavansa korut :)
VastaaPoistaIlmoittaudun mukaan uutena lukijana. Tähtäimessä korusetti.
VastaaPoistaOnnea 1v ! mukana myös uutena lukijana ja tyttökankaita olis mieli.
VastaaPoistaMiehän toivoisin tietenkin voittavani korut, koska en ole koskaan ikinä voittanut mitään mistään :)
VastaaPoistaIlmoittaudun mukaan arvontaan, korusettiä toivoen. Omat lapset alkaa olla siinä, iässä että ompelukset tehdään jo muusta kuin lastenkankaista.
VastaaPoistaEhdottomasti mukana, korupakettia tavoitellen. Ovat todella kauniin väriset!
VastaaPoista