keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Viiksiä ja tähtiä

Välipala-askarteluna tein pari tuttinauhaa.


Rakastuin tuohon viiksinauhaan yhdessä ulkomaisessa nettikaupassa (nimeä en muista). Pakko oli ostaa ja tehdä pojalle tuttinauha. Kummassakin nauhassa nauha on kaksipuoleista ja värit toisella puolella päinvastaiset.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Linnunrata

Tätä on pidetty ahkeraan!


Imetystunika vanhalla tutulla kaavalla itselle. Tuo yläosa nousee siis kokonaan ylös, vaikka on myös täysverinen kietaisumalli, eli imetys onnistuisi myös niin. Itse pidän vain enemmän näistä nousevista malleista, ei lörpähdä tuo kietaisuosa. Hihat ovat täyspitkät, mutta en osaa pitää niitä alhaalla, vaan kiskon aina pitkät hihat ylös. Miksi ihmeessä edes teen pitkiä hihoja?

Kangas on PaaPiin suunnittelemaa, ihanaa linnunrataa Hannan Kankaasta. Tässä värissä tätä ei taida enää saada, mutta harmaana ja turkoosina kyllä. Kuviokin on uudessa versiossa hieman erilainen, talvisempi, ilman kukkia ja lehtiä (tilaaminen harmaana on hyvin vahvasti harkinnassa, on se käynyt jo monen monta kertaa ostoskorissa).

Edit: Kangas ei muuten ole paras vaihtoehto imetyspaidassa, kun lapsi on tuollainen neljäkuinen, jota kiinnostaa aivan kaikki mahdollinen. Paidan kuvat voittavat ajoittain nälänkin, ja syöminen muuttuu kuvioiden tuijotteluksi. Poika vetää päänsä taaksepäin ja tuijottelee lintuja haltioituneesti. Selkeästi Pikkumies pitää tästä!

torstai 29. marraskuuta 2012

Paljon kisuja

Tämä kisumekko on valmistunut jo jokin aika sitten, mutta jäi pöydälle, kun aloin miettimään kaulanaukkoa, että teenkö näin, vai toisin.


Kaavana minulla oli Ottobrenin Dreamland (4/2011). Koko on 98. Pidensin kaavaa mekkomittaan ja jätin sivusaumanvarat pois. Kaulanaukko ei ole rypytetty, tai oli, mutta rypyt oikenivat, kun lisäsin resorin kaulanaukkoon. Mietinkin, jätänkö tämän näin, vai puranko resorin ja kanttaan. Ilmeisesti framilon sai liikaa neulanreikiä itseensä, tai jotain muuta, kun näin kävi, mutta toimii tämä näinkin. Eikä kukaan tietäisi, jos en sanoisi...

maanantai 26. marraskuuta 2012

Riikinkukkoja

Ompeluinto palautuu hiljalleen. Nyt tosin oli ihan pakkopakko ommella itselle jotain, millä kehtaa osallistua juhliin, ja mikä päällä voi imettää edes kohtalaisen siveellisesti. Imettämiseen sopii mielestäni, tai minulle ainakin, parhaiten tällainen paita, jossa nostetaan paidasta yläosaa ylös.


Kaava on jo niin monesti käyttämäni, Me&I:n keväisestä tunikasta kopioitu. Etukappaleiden alla on kuminauha kuminauhakujassa, tuli tehtyä turhan kireä kumpparista, olisi saanut olla vähän vähemmän tiukka. Ei haittaa mitenkään käyttöä, mutta kiskoo hieman takakappaletta etupuolelle. Ajattelin korjata silti.

Olisin tehnyt myös hieman pidemmän helmasta, sekä puolipitkät hihat, mutta hyvä, kun sain kankaan riittämään edes tähän. Kangasta tilasin alunperin enempi, mutta sitä oli kaupassa liian vähän. Takahelmaa jouduin siksi kaventamaan hieman. Mutta eipä tuo haittaa, meillä on lämmin, ja ulos mennessä voi laittaa neuletakin lisäksi.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Ompeluplääh!

Menin osallistumaan lokakuussa haasteeseen, jossa piti kokeilla rajojaan ja mennä mukavuusalueen toiselle puolelle, ommella jotain itselle uutta ja vaikeaakin. Haaste jäi minulta kesken, ja aiheutti totaalisen ompeluinspiraation katoamisen. Ne housut ovat yhä kesken. Kauhea vaiva ja ovat liian isot. Ei ole sitten tullut blogattuakaan mitään...

Mutta ryhdistäydyn!

Tässä ovat isänpäiväkortit, joita askarreltiin lasten kanssa. Tai pääasiassa lapset askartelivat, minä vain vähän autoin liimaamisten kanssa. Tytöt saivat valita itse korttipohjat, tussit ja paperit. Täytyy sanoa, etten olisi itse ikinä yhdistänyt, saati valinnut tällaisia värejä, mutta pinnistin ja annoin tyttöjen ihan itse päättää. Ja minusta näistä tuli upeat!


Meidän isin kortit. Tuo 4-vuotias Pirpana teki isille vesirokon ja kukalle myös. Pikkusisko meni selkeämmällä linjalla.


Pappa sai tällaiset kortit.


Ja vaari tällaiset.

Ei pöllömmät, vai kuinka?

tiistai 9. lokakuuta 2012

Metsola goes Villervalla - epäonninen jumpsuit

Sain joskus palasen Metsolan raidallista joustofroteeta ja siitä se sitten lähti. Siitä lähtien olen himoinnut Metsolan joustofroteita, varsinkin raidallisia ja unohtanut, miksi en pidä raidallisista kankaista. Muistin sen, kun aloin leikkaamaan ostamaani kangasta. Siksi päätinkin tehdä tällä kertaa kaiken viimeisen päälle kunnolla ja leikkasin kaikki palaset erikseen, että raidat ovat taatusti suorassa ja saan ne kohdistumaan kauniisti.
 
Ja niin minä leikkasin. Ja leikkasi myös tuo keskimmäinen, nimittäin viillon yhden kappaleen lahkeeseen. Harmitti, mutta tarkempi tarkastelu osoitti, että lahje lyhenee vain puoli senttiä, ei hätää.
 
Ja sitten ompelemaan. Aloin kiinnittämään hihoja ja huomasin, että takakappaleissa hihan raglansauma on keskellä, siis keskitakasauman kohdalla, voi harmi! Ja niin kun olin tämän kankaan ostoa suunnitellut ja niinkuin leikkasin niin tarkasti ja huolella. Leikatessa olin leikannut kaavat poikki, jotta saisin vartalo-osaan lisää korkeutta, siinä oli sitten kaavan yläosa kiepsahtanut väärin päin. Sen siitä saa, kun leikkoo kaksivuotiaan kanssa ja koittaa vahtia, ettei se leikkaa enempää mun kangasta (tai itseään), vaan saamiaan silppuja t,ai pistä itseään neulalla.
 
Alkoi ankara pohdinta, että mitäs nyt. Kangasta jäi kyllä riittävästi uusiin takakappaleisiin, mutta sitten nämä väärin leikatut menisivät haaskiin, eikä se tulisi kuuloonkaan. Tämä kun oli niin ajatuksella ostettu kangas ja todella ihanan tuntuinen. Keksinpä sitten laittaa takakappaleet poikki ja vaihtaa alaosat ja yläosat keskenään. Ideani oli nerokas, kunnes tajusin, että raidathan eivät tulisi enää samoiksi, ellen lyhentäisi kappaleita ja samahan olisi tehtävä myös etukappaleille. Lyhentämistä en edes harkinnut, joten ei muuta kuin ompelemaan taas ja tekemään haalariin yksi leveä raita.
 
Kaiken lopuksi tuo haalari on...
 

 
...iso ja leveähkö.
 
Hupun vuoritin mustalla astronauttijerseyllä pussiin, se onnistui täydellisesti, harmi, ettei näy näissä kuvissa. Hupun malli on lisäksi loistava, juuri hyvä.
 
Kaava on Ottobrenin lehdestä 4/2012. Tein koon 98, mutta 104 pituudella (hihat ovat pituudeltaan 98 muistaakseni). Tuo Pikkusisko käyttää kokoa 92 ja 98 vielä, mutta halusin varmistaa, että menee vielä talvella. Noh, tämä menee vasta talvella, ellen korjaile. Resorit ovat pienemmät kuin kaavassa, mutta saisivat olla entistäkin kapeammat, sekin auttaisi hihoja pysymään ylhäällä.
 
Jotenkin tästä tuli Villervallamainen...
 
Pirpanalle en sitten teekään tällä kaavalla...
 
Oletteko huomanneet, että Ikasyr hakee bloggaajaa? Arvatkaa, aionko hakea.
 

maanantai 8. lokakuuta 2012

Pipoja - taas

Olen ommellut taas pipoja, ja itseasiassa paljon muutakin, mutten ole ehtinyt laittamaan niitä tänne.
 

 
Kaksinkertaista fleeceä oleva hiippapipo on kopio Tintun meillä olevasta lohikäärme hiippapiposta sillä erotuksella, että aidossa on sauma edessä, meillä takana. Tuo fleece on sellaista ohuempaa, tausta neulosmaista, niin laitoin kaksinkertaisena, että tuolla tarkenee kunnon pakkasillakin, ja todella lämpimän tuntuinen tuo nyt onkin, taitaa olla kuuma suojakelillä. Pinkki tähti vielä somisteeksi, että mätsää paremmin neidin neonpinkin (panther) Molo Kidsin talvihaalarin kanssa.
 
 
Nosh Organicsin kisu-interlockista tuli jämäpaloista vielä ruttupipo. (Itse päätuote on yhä bloggaamatta.) Meinasin tällä osallistua yhteen ompelukilpailuun, kun en ollut tyytyväinen päätuotteeseen, mutten osallistunut kuitenkaan. Kuka nyt pipolla voittaisi (varsinkin, kun on nähnyt nyt osallistujien ompelukset)? Ihan viimehetkillä keksin kyllä tähän tuunausidean. Pipo saanee vielä vaaleanpunaisen tupsun, sitten se on täydellinen. Tämäkin on tehty Ottobrenin 4/2012 kaavalla koossa 50, mutta ilman saumanvaroja tällä kertaa. Lisäksi pipo on hitusen matalampi, kuin kaavassa, koska kangasta ei ollut tarpeeksi. Ja vaikka Pirpana on neljä ja päänympärys taitaa olla yli 50 cm, niin kyllä tässä on varaa kasvaa yhä, menee siis vielä keväällä ja varmaan ensi syksynäkin vielä. Mutta ai että tuo kangas on vaan niin herkkua!