maanantai 18. toukokuuta 2009

Kangasostoksia ja kestovaippoja

Tänään minun piti ostaa lisää kangasta, joka ei sitten riittänytkään Imke-tunikan hihoihin. Tietenkin kangas oli loppunut, eikä sitä kuulemma saanut enää lisää. Mutta eipä ollut turha reissu silti, samaa kangasta tarttui mukaan keltaisena ja vaaleanharmaansinisenä, sekä suurempiruutuista keltaista (kaikki puuvillapolyestersekoitusta). Tunikaan tulee sitten valkoiset hihat, jotka itseasiassa leikkasin jo ennen kauppareissua.


Tänään saapui myös iso paketillinen KAM-neppareita Kotimäen puodista. Sain nepitettyä viime viikolla valmistuneita kestovaippoja. Kaava on CuddleBunsin. Päälikangas on taas kirpparilöytökollegea, sisäpinta pehmoista velouria ja sisällä kaikkea hamppucollegesta tavalliseen collegeen ja bambusta joustofroteeseen. Päälikangas oli mielestäni rumaa, ei siitä vaatteita olisi tehnyt, mutta kun se tuli jonkun kangaspaketin mukana äärettömän halvalla, melkein siis ilmaiseksi. Vaippoina kangas onkin mielestäni aika hauska. Ei ollenkaan ruma. Kangasta olikin aika reilusti ja tämän kuosin vaippoja on tulossa vielä lisää jossain vaiheessa, kunhan ehtii ompelemaan.


Valmistui tänään muutakin, mutta en ehtinyt kuvaamaan.

2 kommenttia:

  1. Vierailulla kävin ja lisään sut heti blogilistalleni että löydän tänne tieni uudestaankin :)

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)