sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

"Haasteellista" ja haasteellista

Edellisen postauksen pallohaalarista jäi yli sen verran fleeceä, että siitä syntyi vielä pipo Pirpanalle. Tämä on tällainen tosi haasteellinen malli, joka on nähty jo monessa muussakin blogissa, mutta kun se vaan toimii. Tosin en malttanut pienentää tarpeeksi, eli tulee käyttöön varmaan vasta syksyllä tai keväällä kypärämyssyn kanssa.


Mutta se, mikä tekee bloggaamisesta haasteellista, on kuvat. Jos kuvaa Pirpanaa, ei meinaa saada millään kuvia, kaikki alle 2-vuotiaita kuvanneet varmasti allekirjoittavat tämän. Ja sitten, kun tarvitsisi saada kuva itselle tehdystä, ei kuvaaminen ole yhtänä sen helpompaa: 100 kuvaa kameran vitkalaukaisimella tai 3 miehen ottamaa kuvaa. Enempää ei mies viitsinyt ottaa, ensimmäisessäkin kuvassa kun näkyi paita. Ei sitten...


Kangas on ostettu Triteksiltä viime reissulla, sellaista oikein mukavasti laskeutuvaa, vähän painavempaa, ohutta trikoota. Väri on kuvassa väärin, oikeasti on enemmän persikkainen (mutta ei voinut mieheltä vaatia enempää kuvia...). Kaava on Modan numerosta 2/2010. Kaulus laskeutuu mukavasti, tykkään, mutta muu istuvuus on vielä arvailujen varassa. Kesäpaidaksi tämän tein, katsotaan sitten, että kavennetaanko vai mitä tehdään, kunhan tuo "vyötärönpienennys" tässä nyt tapahtuu. Lehdessä toppi oli tehty vissiin silkistä ja leikattu vinoon, minulla on langansuunta ihan normaali, en leikellyt vinoon, kun tämä trikoo laskeutuu muutenkin niin hyvin.

Suosittelen kokeilemaan kaavaa, oli tosi kiva, nopea ja helppo ommella. Samalla kaavalla saa kankaasta riippuen juhlavampaa tai sitten tällaista tavallisempaa paitaa. Itselle kyllä pidensin helmaa jonkin verran ja seuraavaan paitaan teen yläosan vuorin paljon pidemmäksi. Jos koko on ihan sieltä pienestä päästä, vuorin mitta varmaan riittääkin, mutta minulla ei, jää ikävästi näkyviin rajana.

4 kommenttia:

  1. Ihana tuo pipo ja edellisen postauksen haalari! Ja paita myös kivan näköinen. :)

    VastaaPoista
  2. Tulin myös kehumaan haalaria ja pipoa. Ja tuo paidan malli on tosi kiva. Pitääpä tutkailla tuota Modaa. - Ja tajusin nyt vasta tuosta kuvasta, että teillehän on tulossa vauva!! Onnea!

    VastaaPoista
  3. Kiitos myös sinulle Eliisa!
    Tuo paita on lisäksi tosi helppo ommella ja huolittelut tulevat kuin itsestään, kannattaa kokeilla. Malli on väljää, ei mitenkään kittanaa.
    Kyllä vain, Pirpanasta tulee isosisko hetkellä millä hyvänsä... :)

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)