tiistai 6. joulukuuta 2011

Kotikutoista Lushia

Olen minä puuhannut vaikka mitä, puolet on unohtunut kuvata ja ovat menneet jo eteenpäinkin, osa odottaa kuvausintoa.

Ehkä ihanin vartalokuorinta on Lushin Buffy. Arvaatte varmaan, että mun on ollu pakko tehdä itte vastaavaa.


Kotona oli tällä kerralla vähän nirkoisesti aineksia, joten kuorintapalaan tuli aineiksi sheavoita, kookosrasvaa, mehiläisvahaa, riisijauhoa, mantelinkivijauhetta ja mansikansiemeniä. Tuoksuna on todella ällömakea pähkinätuoksu muistaakseni Grace Fruitilta. Tuoksu ei voimakkuudessaan ollut ihan nappivalinta, mutta ei ollut koostumuskaan, joka olisi vaatinut hieman kaakaovoita, tuo sulaa aika hyvin käsissä, mutta toki se onkin tarkoitus.

(Kuvassa kuorintapalan väri on turhan keltainen, on luonnossa vaaleampi.)

Edit: Mehiläisvaha ei tainnut ollakaan hyvä idea tässä. Se kyllä kovetti palaa, mutta taisi aiheuttaa myös sen, että tätä oli todella vaikea huuhdella iholta. Ideahan toki onkin, että tämä jää iholle ikäänkuin voiteeksi, mutta tätä jäi iholle aika runsaasti ja samalla myös riisijauhoa. Ideaa ja raaka-aineita pitänee vielä kehitellä...

2 kommenttia:

  1. Ooh, rakastan kuorintajuttuja <3

    VastaaPoista
  2. Minna, jos kokeilet tehdä kuorintapaloja itse, älä laita mehiläisvahaa. Tämä ei meinannut huuhtoutua iholta millään... Tosin iho kyllä jäi todella pehmeäksi. :)

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)