keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Tonttuja

Olen fanittanut PaaPiita Anniinan blogin melkein alkumetreiltä, joten sanomattakin oli selvää, että halusin meille myös Paapiin tontut Tuiskun ja Tuikkeen. Vihaan joulukrääsää, minusta on turha ripotella ympäri taloa kaikenlaista pientä jouluun viittaavaa vain, jotta ne saisi kerätä hetken päästä pois, pidän isommista ja selkeämmistä joulukoristeista, joten nämä olivat meille kuin nappi takkiin tai lanka neulansilmään. Ajoittaisena kitupiikkinä tilasin siis TSI-paketit ja säästin hieman.


Harmi (onneksi), ettei näitä ollut toisenlaista isoa tonttua, vähän kuin isätontuksi. 

Alunperin meinasin soveltaa ja laittaa tonttujen täyttöaukkoihin vetoketjut ja sisälle sisätyynyt pesuja helpottamaan, mutta tehtyäni isompaan tonttuun sisätyynyn ja täytettyäni sen, totesin ideani huonoksi, ei soveltunut, ei tuollaiseen suipponevaan saa tungettua pehmeää, suippoa sisätyynyä millään.

Mutta ovat nämä niin ihanat, ja ihanan jouluiset. Saa nähdä, pysyvätkö nämä meidän sohvalla, vai kulkeutuvatko pikkutontut lapsille unileluiksi. 

Erityisen ihaniksi nämä tontut tekee vielä PaaPiin sivuilla oleva kaunis tarina.

Meinasi vallan unohtua...

Sain Suorat saumat -blogin Jonnalta tunnustuksen:

Kiitos Jonna!


Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Tämän Liebster-palkinnon tarkoituksena on saada huomio blogeille, joissa on alle 200 lukijaa.

Säännöt kuuluvat näin: 
1) Kiitä antajaa, ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2) Valitse viisi (5) blogia, joissa on alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3) Toivon, että annat tämän eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi.

Blogien valinta on aina kamalan vaikeaa, mutta valitsen nämä lukulistaltani (satunnaisessa järjestyksessä):

Cutie

6 kommenttia:

  1. Voi tavaton miten ihania tonttusia!! <3

    VastaaPoista
  2. Onpa tosiaan kivoja tonttuja! Ja kiitos iloisesta yllätyksestä, kun myönsit mulle tunnustuksen! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta-se ilahdutti näin pitkän työpäivän jälkeen. Blogi onkin nyt vähän hunningolla, kun työ häiritsee harrastamista;)
    Hyvää Joulua Sinulle ja koko perheellesi!

    VastaaPoista
  4. Nää on Minna kyllä tosi ihania, löysivät tiensä tosin lasten leikkeihin, ei ole sen koommin joulukoristeita näkynyt. :)

    Olepa hyvä vaan NuppuNeula! :)

    Kiitos Niinu, hyvää joulua sinnekin! :) Samoin täällä on blogi vähän heitteillä, mutta pikkuhiljaa koitan taas ryhdistäytyä. Tekemään kerkee juuri ja juuri, mutta bloggaamaan ei meinaa ehtiä...

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos! Ihanaa saada tunnustusta, vaikken ole blogia aikoihin päivtellytkään. Kiitos kovasti! Ihania tonttuja!

    VastaaPoista
  6. Ole hyvä NorppaStiina! Mun mielestä käsityöblogia ei olekaan pakko pitää säännöllisesti. Käsityöt kun vievät aikaa ja elämässä on välillä vähän hektisempää. Ihania juttuja sulla on blogissa! :)

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)