tiistai 5. maaliskuuta 2013

Raitilla

Lopultakin sain aikaiseksi ommella tästä Lillestoffin Raitilla-trikoosta Pirpanalle singoallan. Ja jäi vielä kangasta pojan t-paitaankin.


Kaavana singoallassa käytin Ottobre Designin Kolmen konstin mekkoa (3/2009). Kaava on 104 leveydeltään ja 116 pituudeltaan. Hihat ompelin kiinni, eli eivät ole irtonaiset, kuten alkuperäisessä kaavassa. Toimii hyvin niinkin, kun kangas on trikoota.



Pojan teeppari on kokoa 86 ja kaavana edellisestä postauksesta tuttu Ottobrenin Robots (3/2012). Kangasta oli sen verran niukasti, että sivusaumavarat jäivät olemattomiksi ja hihasaumasta jätin kokonaan pois. Nyt olkapäät istuvat paremmin, mutta jotenkin tämä ei ole meidän pojan mallinen silti. Kaulanaukon leikkasin takaa korkeammalle,  ja edestä kaulanaukko on pyöreä, eikä V-mallinen.  Hihansuutkin käänsin, enkä kantannut, koska muutoin ne olisivat olleet mielestäni hassun mittaiset.


Tästä tuli ihana. Ehkä tämä istuu kesällä paremmin, kun poika on ehkä jo pystyssä tai kasvattanut harteita. Mutta seuraavaksi kokeilen kyllä jotain muuta t-paitakaavaa. Kivan kapoinen tämä kyllä on. 


2 kommenttia:

  1. Täydelliset ompelukset juuri tälle kankaalle. Minulla on tätä vain pieni pala ja en osaa sitä mihinkään käyttää. Tuo Robots-kaava on kyllä hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää näytti niin singoallalle tää kangas!

      Poista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)