keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Pitkä sen olla pitää

Jos ette vielä ole huomanneet, se on syksy ja ulkona on viileämpi, ja ainakin täällä meillä, myös sisällä. Jotenkin Pirpanan yöpuvut ovat kutistuneet ja sopivatkin ovat pääasiassa lyhythihaisia, joten pikasurauttelin parit yömekot.


Kaavana molemmissa on hyväksi havaittu Ottobrenin Mocking Bird (6/2009). Koko on 122, vaikka Pirpana muuten käyttääkin pääasiassa kokoa 116. Kasvunvaraa siis on, kun ei tämä kaava muutenkaan ole mikään lyhyt, mutta menevätpä pidempään, kun ei tuo 116 koko enää  muutoin kauaa ole käytössä.


Kankaiksi valikoituivat Ikasyriltä aikoja sitten ostetut Moonkidsin päärynät ja Kalastavat karhut. Tuo päärynä on ohutta ribbitrikoota, joka materiaalina oli mielestäni vallan täydellinen tähän tarkoitukseen. Nuo Kalastavat karhut ovat olleet tuolla laatikossa jo pidempään murheena. Rakastuin silloin joskus tuohon kuosiin, mutta en heti raaskinut leikata ja sitten koko kangas alkoi tökkimään. Koitin kaupatakin tuota pois, mutta eipä kukaan halunnut ostaa. Nyt se sitten päätyi yöpuvuksi. Laitoin luonnonvalkoiset resorit ja helmaan luonnonvalkoisen koristetikin. Jotenkin raikastui tuo kangas, ja nyt minua melkeinpä harmittaa, että tuhlasin tämän yöpukuun! Mutta meneepä tuo käytössä pitkään, ja tänäänkin oli puoleen päivään asti tytöllä päällä.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Pirpanakin tykkää! Näitä odotellaan kokoa ajan pesusta.

      Poista
  2. Sama projekti odottelee minullakin:) Kauniit yöpaidat olet ommellut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällaisia perusjuttuja on niin hauskan nopea ommella.

      Poista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)