lauantai 2. tammikuuta 2010

Aninka-kämmekkäät

On lankoja, jotka vaan pitäisi neuloa pois kuljeksimasta, ja lankoja, jotka huutavat päästäkseen poisneulottaviksi. Mirasolin Hacho kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Joulupaketista paljastunut vyyhti oli parempi heti neuloa pois huutelemasta, etteivät yöunet mene.

Ihana lanka! Ihana neuloa! Tykkään villalangoista, joiden pinta on jotenkin puuvillalankamainen, tälläkin langalla oli kierteisyys sellainen, hmmm... hassu... Ainoa miinus oli määrä, 50g, kun ei ollut varmaa, että mihin riittää. Päätin sitten yrittää tehdä kämmekkäät, koska en omistanut yksiäkään.




Malli: Suvi Heikkilän Aninka
Lanka: Mirasol Hacho, väri 330
Menekki: hitusta vaille 50g
Puikot: Prymin metalliset sormikaspuikot, koko 4

Koko ajan jännitin, että riittääkö lanka ja neuloin siksi ohjetta lyhyemmän resorin ranteeseen sekä kämmeneen. Eikä noin pieni silmukkamäärä riittänyt näihin maalaisen myyränkäsiin, eli silmukoita on lisätty. Siitäkin huolimatta lankaa jäi yli ja jatkoinkin sitten ranteen resoria ohjeessa annettuun mittaan, yhä jäi himppasen lankaa yli, olisi tullut ylöskin oikeanmittainen resori, mutta olkoot, kolme kerrosta sinne tai tänne, varsinkin, kun on nyt hyvä. Tykkään näistä aivan valtavasti! Palmikko on mielestäni todella kaunis ja ihanan muhkea.


Pirpanan taidepläjäys. Neidin piti saada tunkea ensin puikkoja kerään, sitten kämmekkääseen. Tietty, koska äitikin tekee niin. Selvää käsityöläismateriaalia!

Ja koska kameramme ei suostu toistamaan kunnolla sinisen ja violetin sävyjä, ei kuvien väri ole lähelläkään oikeaa. Väri voisi olla kuusikuvan ja sen yläpuolella olevan kuvan värien sekoitus. Väri on tummempi kuin kuusikuvassa, mutta kirkkaampi ja täyteläisempi, kuin ulkokuvissa.

2 kommenttia:

  1. Aika ihanat! Kuten myös tuo pupupipo! Sekä nuo kaikki uudet langatkin =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Myrmeli! Kämmekkäät on luonnossa vielä paremman näköiset. Tykkään niistä ihan tosissani!

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)