tiistai 1. kesäkuuta 2010

Kannet


Sain päähäni tehdä tyttöjen neuvolakorteille kannet niiden rumien muovisten tilalle. Aloitin projektin jo aikoja sitten, mutta kun uusin Suuri Käsityölehti (5-6/2010) ilmestyi postilaatikkoon kirjontaliitteineen, muuttuivat suunnitelmat.

Vaihe 1:
Oli ihan pakko saada kokeilla ristipistoja pitkästä aikaa, kun oli niin hauskat, ei niin perinteiset, ristipistomallit siinä liitteessä ja kun kangastakin sattui olemaan varastossa mummon perintönä. Vähän muokkasin alkuperäistä mallia varsinkin tuossa sinisessä kukassa. Kangas oli ehkä liian tiheää tai sitten olisi pitänyt käyttää vain yhtä säiettä langasta, mutta menee näinkin, muuttaa vaan hieman kuvion luonnetta, kun ei näytä niin ristipistomaiselta. (Suttujen kohdalle on kirjottu tyttöjen nimet.)


Vaihe 2:
Ristipistot pois kehyksistä ja kangas palasiksi. Kukat pääsivät somistamaan tyttöjen neuvolakorttien uusia kansia.


Kuvissa näkyy selkeästi, että ristipistojen reunat on taitettu alle, normikäytössä tuo ei kyllä näy noin.

Jos joku kiinnostui tekemään itse näitä, niin Villapata kiehuu -blogissa on loistavat ohjeet. Itse en tosin tehnyt ihan näin, vaan kansien sisällä on kummallakin puolella vain yksi tasku. Lisäksi taskun kangas on kaksinkertainen ja välissä liimaharso tai siis vaan sellainen liima. Taskuista tuli näin tukevammat, eikä reunaa tarvinnut ommella.


Näitä oli hauska tehdä! Varsinkin ompeluosuus sujui nopsaan, ristipistot menikin hitaammin. Harmi, että on vaan kaksi lasta, näitä tekis mielellään enemmänkin (tosin ilman niitä ristipistoja, kun vievät niin paljon aikaa).

9 kommenttia:

  1. On kyllä tosi kauniit! Itse laitoin tukikangasta kun tein, mutta liimaharso olisi varmastikin ollut tukevampi.

    VastaaPoista
  2. Voi vau! Olen kansia kanssa pitkään suunnitellut, mutten saanut aikaiseksi. Kehyskin pölyttyy jossain, jospa ihan ristipistojakin kokeilisi, ekaa kertaa ehkä kymmeneen vuoteen.. Hienoja kyllä ovat.

    VastaaPoista
  3. Kauniit ja persoonalliset kannet :)! Eipä löydy toisia samanlaisia. Lastenkin isompana mukava omia korttejaan tutkiskella, kun saa ottaa äidin tekemien kansien välistä :).

    VastaaPoista
  4. Voi miten sievät :)
    Itsekin olen korvantaa laittanut tuon Villapata kiehuu- blogin ohjeen näihin kansiin. En vaan ole vielä saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Olen näihin todella tyytyväinen, vaikka pari pikku kauneusvirhettä näihin sattuikin. Tekemistä suunnitteleville sanon, että hommiin vaan, todella nopeat tehdä, jos ei noita ristipistoja ala väkertämään!

    VastaaPoista
  6. Kaunis toteutus, ihailin itsekin noita raikkaita ristipistouutuuksia käsityölehdessä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos AnniP ja Omppupomppu pesueineen! Mua huvittais tehdä vielä niitä ristipistolintuja siitä lehdestä, kun vaan tietäisin mihinkä n e laittaisin. Oli kyllä ihanan raikas ja pirteä liite, houkutteli tekemään ja sopivat lyhyempipinnaisellekin...

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)