maanantai 30. elokuuta 2010

Tais mennä mönkään...

Edellisen postauksen kuva-arvoitus ratkeaa viimeistään nyt. Saippuaahan minä yritin tehdä. Siis yritin, mutta musta tuntuu, että jotain meni vikaan...

Tässä se pötköttelee pyyhkeiden sisällä. Toiveikkaana kävin vähän väliä katsomassa ja tunnustelemassa, joko on vielä lämmintä. Ja olihan se, pitkäänkin.


Toiveikkaana eilen illalla kippasin halon pois muotista ja aloin leikata paloiksi. Ja siihen se riemu ja jännitys sitten hyytyi. Kertokaahan nyt ihmeessä, mikä mulla meni vikaan. Saippua halkesi ja lohkesi leikatessa, sain aikaiseksi ainoastaan yhden suht siistin saippapalan.



Illalla googlettelin ja totesin, että vika saattoi olla siinä, että sekoitin sauvasekoittimella aika hurjasti, ehkä se ei kiisselöitynyt oikeasti, vaan oli tuon armottoman sekoituksen tulosta. Massaan saattoi mennä myös ilmaa. Vaiko kerkeskös se jäähtymään liikaa, se lipeä siis. Tällä ohjeella tein ja aattelin, että olis ollu ihan takuuvarma. Eipä ollut. Mutta onkohan tämä mitenkään käyttökelpoista koskaan?

Lisää oliiviöljyä on kuitenkin jo ostettu ja aion takuuvarmasti kokeilla toistekin. Vai kokeilisko jotain toista reseptiä, kun jossain sanottiin, että paljon oliiviöljyä sisältävät saippuat voivat olla kinkkisiä...

4 kommenttia:

  1. Minä en ole ikinä kokeillutkaan saippuantekoa, mutta monesti on mielessä käynyt kyllä :) En tiennytkään että se voi olla niin vaikeaa.

    VastaaPoista
  2. Hih, saippuanteon pitäis olla helppoa ja silkkaa kemiaa, mutta minä taidan olla epäonnistumisaltis. :) Noh, kai se kuukauden päästä selviää onko tämä vain kauneusvirheellistä vai tyystin epäonnistunutta. Mutta taatusti kokeilen uudelleen.

    VastaaPoista
  3. Kyllä tosta varmasti käyttökelpoista saippuaa vielä tulee! Pääasia on ettei ole valkoista lipeää tai nestetaskuja paloissa. Riittävä sekoittaminen on tärkeää ja ilmakuplia ei tule, kun pitää seuvasekoittimen pään pinnana alla ja vaikka muottia kopauttaa pari kertaa jähmettymisen aikana, niin kuplat nousee pintaan. Siitä se lähtee, kohta kokeilet jo mitä vaikeampia reseptejä ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos rohkaisevasta kommentista Saara! Nestetaskuja tai lipeää ei näytä saippuoissa olevan, mutta koostumus on vaan tuollainen helposti hajoava. Enemmän tutkimustyötä tehtyäni epäilen, että voisiko se johtua siitä, että saippua ei geeliytynyt mielestäni ollenkaan.

    Hauskaa, että löysit blogiini, sillä olen salaa tutkinut blogistasi saippuajuttuja :)

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)