sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Mummo kanasensa niitylle ajoi...

EIlen vietimme kaverini polttareita. Olemme tunteneet ala-asteen ensimmäiseltä luokalta asti, ja sain kunnian toteuttaa hänen polttaripukunsa.

Pukuun on syynsä, mutta luonteen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä...


 Puvun kanssa oli hieman vaikeuksia. Ostin sitä varten aluksi lycrallista trikoota, jonka koitin valkaista kloritella. Kun olin saanut puvun melkein valmiiksi, huomasin, että tikkauksiin oli tullut reikiä. Aloin purkamaan, ja purkaessa huomasin, että koko kangas hajoaa käsiin! Luulin tuon hajoamisen johtuvan kloritekäsittelystä, joten ei muuta kuin uutta kangasta hakemaan ja pesemään. Nostelin uuden kankaan narulle kuivumaan, ja huvikseni venytin sitä, uusikin kangas repesi venytettäessä. Kyllä harmitti! Korvauksena kauppias antoi samaan rahaan tätä vähän kalliimpaa collegea tilalle.


Mutta ihan kuin tuossa kangasepisodissa ei olisi ollut tarpeeksi. Onnistuin ompelemaan kädenteiden resorit väärin päin, resorien yhdistyssauma tuli tuohon hihaa päälipuolelle, eikä kainaloon päin, kuten tarkoitus oli. Purkuhommiksi meni taas. Pyrstön hahmottelin ajatuksissa suoraan kankaalle ja piirsin tietysti kankaan oikealle puolelle. Ja taas tehtiin uusiksi. Pukuun kokeilin ensimmäistä kertaa metrivetoketjua. Tarviiko enää sanoa, että meinasi tulla itku sen kanssa? Vetoketjun lukon kiinnitys sujui hyvin ja ompelukin, mutta valmiissa puvussa itse tätä sovittaessani huomasin, että vetoketjuhan aukeaa ittekseen. Myyjä myi minulle vääränlaiset lukot, vaikka kerroin, mihin tarkoitukseen vetoketjua tarvitsin. Ei muuta, kuin vetimeen resorista koristenauha, jonka päähän laitoin nepparin, nepparin vastakappaleen laitoin haalariin, noiden kanan leuan alla olevien punaisten lirpakkeiden alle. Hyvin piti käytössä!

Kaavana minulla oli Suuren Käsityölehden (8/2011) jumpsuit-kaava, jota muokkasin leikkamalla hihat lepakkohihamallisiksi, ja lyhentämällä sekä hihat, että lahkeet. Tietty lisäsin nuo asiaan kuuluvat härpäkkeet: pyrstön ja heltankin.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo meidän kananenkin oli niin huippu, meillä oli huisin hauska päivä! :D

      Poista
  2. Tämä oli livenä niiiin hieno ja sopi teemaan loistavasti. Kiitos vain Sannu hienosta puvusta. -Miinu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputulos oli kyl kaiken vaivan arvoinen, vaikka olisin mielelläni päässyt helpommallakin, tai vähemmällä ajelulla. :D

      Poista
  3. Puku on kyllä hieno! Ylpeydellä sitä päälläni kannoin :)

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)