lauantai 20. helmikuuta 2010

Apinameininkiä

Ompelukonen poljin kuumana mennään. Housuja olen urakoinut oikein kunnolla, pelkään, että kohta alkaa kyllästyttää koko housuprojekti. Pakko ommella muutakin välillä.


Myllymuksujen apinajoustofrotee päätyi vihdoista viimein huppariksi (hupparitakki). Malli on Ottobre Designin lehdestä 1/2005. Koko oletettavasti 92/98 (tehty tosin 98 kaavalla, mutta kapeammaksi).

Koska tuo joustofortee osoittautui kamalan ohueksi piti takki vuorittaa. Mitä sitä tekee paidanohuella hupparilla, joka on ajateltu viileimmiksi kesäilloiksi ja lämpöisille syyspäiville? Oli siinäkin miettimistä, että miten sen tekee, kun ohjeissa ei ollut vuorta (ja kun tämä ompelu-urani ei ole kovin kauaan vielä kestänyt). Vuoritin sitten niin, että ihan ei kääntötakkia tullut, mutta melkein, en kuitenkaan olisi pitänyt takkia ruskea puoli päällepäin. Vuori on ihanan pehmoista ja ohutta, ruskeaa trikoota Triteksiltä, hupussa vuori on housuista yli jäänyttä Myllymuksujen bambujoustista, väri taitaa olla mangonkeltainen. Nepparit on KAM:n neppareita.


Tämä on taas niitä hommia, joilla yllättää itsensä. Tätä on ommeltu hartaudella ja huolellisuudella, ja hyvähän siitä sitten tulikin, jos ei oteta huomioon sitä, että malli ei välttämättä ole kaikkein paras Pirpanalle (jotenkin liian takkimainen, mutta toisaalta, onhan tämä vielä kokoa tai kahta liian isokin). On kuulkaas käytetty nuppineuloja enemmän kuin tarvis ja kankaatkin on kutistettu etukäteen. Ei yhtään tapaistani... Mutta kannatti nähdä vaiva.


Takin kaveriksi on tehty koossa 92 ja 98 Myllymuksujen bambujoustiksista housut, kaavana on jo tutuksi tullut Ottobren Saimi.


Esitellään vielä edellisestä postauksesta unohtunut, viikko sitten valmistunut huppupyyhe. Kyllä voi lapsellekin tehdä mustavalkoista, itse ainakin tykkään. Hello Kitty -merkki on H&M:lta, kolme merkkiä taisi maksaa vähän alle kolme euroa. Hopi hopi ostoksille, näitä saattaa olla vielä jäljellä... Kangas on jotain ikivanhaa varastoa olevaa vohvelikangasta, jossa on tahroja ja jonka langansuunta on täysin hukassa, saas nähdä miten pesussa käy...

5 kommenttia:

  1. Ihana takki! Kesällä on hyvä mennä viipottaa tuossa pitkin kesäisiä maisemia;) Ainakin ajatella tässä vaiheessa, kun lumimyrsky painaa päälle!

    Ja pyyhekin on ihku. Mä tykkään tuosta valkoinen-musta-yhdistelmästä, on tosi raikas!

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva takki! Auttaisko malliin jos laittaisit resorin helmaan? Pyyheliina on aivan ihana! Tykkään kovasti yksinkertaisista asioista, juuri tälläisista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Myrmeli ja NorppaStiina!

    NorppaStiina: ja kun ihan varta vasten valkkasin mallin ilman helman resoria :) Odotan, että Pirpana vähän kasvaa, jos sitten olis parempi, onhan tuo pituudeltaan 98 senttiselle. Joskin malli on leveä ja Pirpana taasen on kapea. Katsotaan miten käy. Meneehän se sitten vaikka takkina... :)

    VastaaPoista
  4. Ihania apinoita ja tuo huppupyyhekin oikein kiva! Tykkään!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Anis! Tykkään itsekin tuosta huppupyyhkeestä, oikeastaan aika paljon, jotenkin söpö ja silti aika rock :)

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)