torstai 28. lokakuuta 2010

Kotikosmetiikkaa

Kaikki ovat varmaan huomanneet, että olen hurahtanut saippuanvalmistukseen. Tässä kävi vähän niin, että kun antoi pikkusormen, meni koko nainen mukana. Niin monelle muullekin on käynyt näin, että saippuoiden jälkeen jatketaan suoraan kotikosmetiikkaan, joten on suorastaan luonnollista, että olen kokeillun huulirasvan valmistusta.


Tämä oli helppoa, vaikka aluksi epäilinkin, miten tässä käy. Epäilin, onnistuuko huulirasvan valaminen hylsyyn. Hieman jännää puuhaa ja toisalta pitkäveteistä, mutta lopputulos on vaivansa arvoinen. Sain valmistettua ihan itse ehkä parasta kokeilemaani huulirasvaa. Huulirasvan tuntuma on hyvä, pidän tällaisista sopivan pehmeistä huulirasvoista, jotka sulavat huulille. Maku on ihana, onhan huulirasvassa mukana suklaata. Ja mikä parasta, tämä toimii tehtävässään loistavasti, kosteuttaa huulia jopa niin hyvin, ettei tätä oikeastaan paljon tarvita.

Ohjeena käytin Strömsön sivuilla olevaa suklaisen huulirasvan ohjetta. Öljynä käytin manteliöljyä. Strömsön sivuilla (Alexandras örter) on monta ohjetta (ruotsiksi), jos haluat kokeilla kotikosmetiikkaa. Osa ohjeista on suomennettuina Ylen Olotilassa.

Tekisi mieleni kokeilla samaa huulirasvaa hunajaisena versiona. Lisäksi aion kokeilla myös jalkavoiteen, hierontapalan ja deodorantin tekemistä, siis näin aluksi.

7 kommenttia:

  1. Hei! Tätä on kyllä pakko kokeilla itsekin, mutta mistähän noita huulipunan hylsyjä saa ostettua???
    -Hanna-

    VastaaPoista
  2. Hanna: Huulirasvahylsyjä tilasin Pienestä tuoksukaupasta (pieni.tuoksukauppa.net/PublishedService), mutta kauppa on nyt hetken kiinni. Jos tarvitset nopeammin, niin esim. Gracefruitilta (www.gracefruit.com)saa (huomaa, että sivuilla näkyvät hinnat ovat verottomia, verot tulevat hintaan lisää). Voipi saada kyllä muualtakin (ainakin ulkomailta)...

    VastaaPoista
  3. Kivan kuuloista. Tekis mieli kokeilla itsekin. Hölmönä kysyn, mistä saa hankittua mehiläisvahaa ja kaakaovoita? Laitoitko ihan suklaata vai mitä? Onnistuisko tämä niin, että laittas niihin pieniin purkkeihin ja sivelis sormella huuliin?

    VastaaPoista
  4. Tuula: Mehiläisvahan ja kaakaovoin tilasin Saippuapajasta (www.saippuapaja.fi), koska Pieni Tuoksukauppa (pieni.tuoksukauppa.net) oli kiinni. Kaakaovoita on muuten kahta sorttia miedosti kaakaolle tuoksuvaa ja tuoksumatonta, mulla oli sitä tuoksumatonta, kun oli edukkaampaa...

    Ihan oikeaa (talous)suklaata laitoin. Kannattaa huomata, että suklaan kaakaopitoisuus pitää olla suuri (n.70-80%), Fazerin sininen ei käy, saattaapi rakeistua.

    Testaasin tuota huulirasvaa, onnistuu sen levitys sormellakin, eli voi laittaa purnukoihinkin. Ja voihan koostumusta pehmentää laittamalla hitusen enempi öljyä, mutta vaan hitusen, ettei tule sitten ihan luirua.

    VastaaPoista
  5. Hyvin pehmensi huulia, kiitos vain tekijälle
    -Marsu

    VastaaPoista
  6. Marsu: Kiva, kun rohkenit kommentoimaan ja kiva, kun kelpas. Saatan "dumpata" sulle muutakin kotitekoista... :)

    Tuula: Eipä mitään... Nyt vaan kokeilemaan!

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)