Olemme askarrelleet kortteja, minä ja Pirpana. Kaikenmoisia kortteja on tehty niin paljon, että enää ei huvita yhtään. Kaikki mahdolliset korttitarpeet ovat hujanhajan ympäri keittiötä, kun silloin tällöin olemme vähän askarrelleet Pikkusiskon nukkuessa, ettei kaikki uniaika mene siihen, että etsimme sopivia tarpeita kaapista. Ja nyt iski kertakaikkinen kortti- ja askarteluähky.
Varsinainen murheenkryyni. Ihastuin näihin lumiukkoleimasimiin melkein vuosi sitten eräässä nettikaupassa. En tosin enää yhtään muista mistä tilasin ja taisin tilata viimeiset kappaleetkin. Leimasimella oli kokonsa takia hankala leimata siististi ja tuohon kuvaan oli vieläkin hankalempaa keksiä mitään somistetta, joka olisi yhtään siihen istunut, sillä halusin kunnioittaa sitä tunnelmaa, joka Lumiukko-elokuvassa on. Lopulta ratkaisin tämän niin, että lisäsin korttipohjiin väriä leimasinmusteella (meikkisienellä töpötellen ja hinkaten) ja lisäsin tuollaisia kuultavasta paparista "leikattuja" (messulöytöleikkuri) lumihiutaleita, jotka koristelin vielä vaaleansinisellä hileliimalla. Kuva on väritettu ihan vesiväreillä, lumiukolla on varjotkin, mutteivät oikein näy kuvassa.
Tähän virkattuun korttiin sain hävitettyä 7g lankaa. Jospa sitä aloittaisi (heti kun ähky tasoittuu) ensi joulun joulukortit hyvissä ajoin ja tekisi ne virkkaamalla... Tummalle korttipohjalle voisi kiinnittää hopeisen tai valkoisen tai kultaisen lumihiutaleen, jonka voisi irrottaa joulukoristeeksi..... Ähkystä huolimatta pää pursuaa kortti-ideoita.
Tämä onnittelukortti on ollut pidemmän aikaa valmiina. Kuvassa ei näy kunnolla, mutta Pirpana piirusti aluksi korttipohjaan, jota kohokuvioitiin ja siihen lisättiin 3D-kuva ja ääriviivatarroilla tekstit.
Toi leimasin on niin ihana!
VastaaPoistaSain onneksi lainata sitä siskoltani, jos vaikka sitten niitä ensi vuoden kortteja ajatellen;)
Niinu: Totta! Pidän muutenkin Lumiukosta, joten en vaan voinut vastustaa kiusausta hankkia tuota leimasinta tai itseasiassa leimasinsettiä. Olisi kyllä kiva nähdä sinun toteutuksesi Lumiukko-joulukortista, teet niin nättejä kortteja!
VastaaPoista