Pirpanan kaveri on kova junamies. Olen hänelle koittanut katsella jotain juna-aiheista paitaa tai kangasta, mutta turhaan. Niinpä sellainen piti tehdä itse. Junamies sai tällaisen paidan 4-vuotislahjaksi muun junatarpeiston ohella.
Applikoin helmaan höyryveturin niin että viimeinen vaunu menee myös takakappaleelle. Olisin halunnut tehdä myös yhden matkustajavaunun, mutta meidän pikkumies ei antanut armoa, tämäkin valmistui tuntia ennen syntymäpäiväjuhliin lähtöä. Täpärälle veti siis.
Oikeastaan siksi tuli kiire, että korjasin vielä kuvien oton jälkeen tuon kauluksen, koska se oli järjettömän iso. Laitoin leveämmän resorin ja hieman tiukemmalle vielä, niin tuli hyvä. (Olisi vain kannattanut sovittaa paitaa Pirpanalle ennen kuin kaksoistikkaa kauluksen, olisi päässyt paljon vähemmällä ratkomisella.)
Kaava on Ottobrenin raglanpaita lehdestä 1/2006. Koko on 110, mutta jotenkin tämä on suuren oloinen, onneksi lapset tosiaan tuppaavat kasvamaan. Kaavaa muokkasin suoristamalla sivusaumat, pidensin helmaa vähäsen ja suoristin sen.
Arvatkaa, kuka myös haluaa junapaidan?
varmasti saajalleen mieluinen lahja!! ihana!
VastaaPoistaLintuemo, oli kuulemma tosi mieleinen, ei saatu pesuun paitaa päältä. Paras kiitos, mitä voi saada! :)
VastaaPoista