maanantai 8. lokakuuta 2012

Pipoja - taas

Olen ommellut taas pipoja, ja itseasiassa paljon muutakin, mutten ole ehtinyt laittamaan niitä tänne.
 

 
Kaksinkertaista fleeceä oleva hiippapipo on kopio Tintun meillä olevasta lohikäärme hiippapiposta sillä erotuksella, että aidossa on sauma edessä, meillä takana. Tuo fleece on sellaista ohuempaa, tausta neulosmaista, niin laitoin kaksinkertaisena, että tuolla tarkenee kunnon pakkasillakin, ja todella lämpimän tuntuinen tuo nyt onkin, taitaa olla kuuma suojakelillä. Pinkki tähti vielä somisteeksi, että mätsää paremmin neidin neonpinkin (panther) Molo Kidsin talvihaalarin kanssa.
 
 
Nosh Organicsin kisu-interlockista tuli jämäpaloista vielä ruttupipo. (Itse päätuote on yhä bloggaamatta.) Meinasin tällä osallistua yhteen ompelukilpailuun, kun en ollut tyytyväinen päätuotteeseen, mutten osallistunut kuitenkaan. Kuka nyt pipolla voittaisi (varsinkin, kun on nähnyt nyt osallistujien ompelukset)? Ihan viimehetkillä keksin kyllä tähän tuunausidean. Pipo saanee vielä vaaleanpunaisen tupsun, sitten se on täydellinen. Tämäkin on tehty Ottobrenin 4/2012 kaavalla koossa 50, mutta ilman saumanvaroja tällä kertaa. Lisäksi pipo on hitusen matalampi, kuin kaavassa, koska kangasta ei ollut tarpeeksi. Ja vaikka Pirpana on neljä ja päänympärys taitaa olla yli 50 cm, niin kyllä tässä on varaa kasvaa yhä, menee siis vielä keväällä ja varmaan ensi syksynäkin vielä. Mutta ai että tuo kangas on vaan niin herkkua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)