torstai 27. marraskuuta 2014

Näkösuojaa

Ei tässä projektissa montaa vuotta vierähtänyt... Vasta reilut kuusi vuotta ollaan tätä taloa asuttu.

Meidän kodinhoitohuoneen ikkunasta näkyy suoraan tielle, ja tieltä iltaisin suoraan meille sisälle. Eipä sillä, päättyvä tie maaseudulla, harvakseltaan liikennettä, ja kun katuvalojakaan ei ole, niin kukapa tuolla pimeällä kulkee. Mutta silti olen suunnitellut vuosikausia oveen näköestettä.


Ajattelin ensin jotain verhoa, mutta en halunnut laittaa oveen mitään tankoa, koska sitten olisi pitänyt oveen tehdä reikiä. Seuraavaksi mieleen juolahti teippaaminen washi-teipillä, netistäkin löytyi kauniita malleja, mutta miten teippi olisi kestänyt ikkunan pesua ja pikkusormia. Eikä mitään täydellistä teippiäkään löytynyt. Ja olisihan siinä ollut kamala homma. Piimälläkin olisi voinut maalata jotain poispestävää, mutta eipä se pikkukäsien takia olisi kauaa pysynyt. Niitä perinteisiä ikkunamuoveja en halunnut, enkä missään nimessä sitä jääsprayta. Eipä kauheasti jäänyt vaihtoehtoja.

Ikkunakalvo alkoi tuntua sopivalta ratkaisulta ja ulkomailta tilasinkin sitten tämän meidän kalvon. Kun sitä sitten alettiin asentaa, tuntui tuo kalvo ihan järjettömän ohuelta. Se oli kutakuinkin kuin sellofaania. Mutta hyvä siitä tuli.


Asennus oli melkoisen yksinkertaista, varsinkin, kun sen ulkoisti miehen tehtäväksi. Pesin minä sentään ikkunan viimeisen päälle ja neljään kertaan. Kalvo leikattiin sopivaan kokoon (2-3 cm ikkunaa suuremmaksi) ja taustamuovi irroitettiin teippien avulla. Kalvon ikkunaa vasten tuleva puoli kasteltiin saippuavedellä sumutinpulloa avuksi käyttäen ja asetettiin ikkunaan. Kalvo kasteltiin uudelleen saippuavedellä, ja lastalla tasoitettiin ja kiinnitettiin ikkunaan, leikattiin oikeaan kokoon (n. 2mm pienemmäksi, kuin ikkuna silikoneineen) ja kasteltiin, sekä lastailtaan vielä kunnolla kiinni. Ja siinä se.


Ainakin oravien seuraaminen hankaloitui huomattavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)