sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Raitoja - osa 2

Lisää villasukkia ja langoille kyytiä. Yksvärisiä (perus)sukkia en vaan osaa kutoa, tuntuvat jotenkin niin kamalan tylsille. Kirjoneule ei ota luonnistuakseen minulta, aina joku lanka jää turhan kireälle, vaatisi harjoitusta. Siispä teen raitoja.


Oletan, että kaikki langat ovat seiskaveikkaa, vihreä on varmasti, muut ovat kirppislöytöjä ilman vyötettä, mutta harmaankin oletan olevan seiskaveikkaa, mustaa epäilen, laadun perusteella olisi kyllä Novitaa...

Tuo mustan ja vihreän yhdistelmä on aikas vinkeä, tuo vihreä tuo mieleen novitan Valovillen, (vaikka on ihan sitä Martta-vihreää). Muistelisin, että sen niminen, hohtavan neonvihreä lanka oli joskus kaupan. Kammosin sitä! Mutta jalassa sukat ovat ihan kivat.

Niin ja se tärkein, lankaa on kulunut näihin yhteensä vajaat 100g. Vaakani on kaikkea muuta kuin tarkka, joten tämän tarkempaa tietoa menekistä ei tähän hätään saa.

Tämä loppu meneekin sitten aivan otsikon vierestä, mutta haluan silti esitellä pari kaunokaista. Itse en ole näitä kukittanut, ostin kaupasta niin, että kukkavanat olivat kyllä, mutta ei kukkia vielä. Olen niin ylpeä, yleensä minulla tällaisissa nuput kuihtuvat, mutta nämä aukesivat. Eivätkö olekin kauniita? (Yllä brassia, alla cambria)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)