torstai 1. huhtikuuta 2010

Ulla-variaatio

Ei ole ollut inspiraatiota tehdä mitään. Jotenkin olen odottavalla kannalla, että koska tästä lähdetään, kun olisi pitänyt lähteä jo. Ei viitsisi jättää keskeneräisiä hommia.

Tänään kuitenkin nappasin itseäni niskasta kiinni.

Jo aikoja sitten tilasin Iinulta Mamu Designin Ulla-kaavan itseäni varten. Kaavassa on koot myös lapsille ja nukeille. Tänään sitten päätin kokeilla kaavaa ja Pirpana sai mekon.



Muokkasin kaavan helmaosaa reilusti pidemmäksi, että sain mekkomittaisen, kaavassa on mittaa vain tunikaan. Myös vuorta levensin hieman, että jalat mahtuvat varmasti liikkumaan. Helma on siis ommeltu pussiksi.

Tämä on kiva kaava, jossa on variaatiomahdollisuuksia kauhean paljon. Voi valita o- tai v-aukkoisen etukappaleen, helman vuorella tai ilman ja taisi olla kolme erilaista hihaakin. Hihat tosin ovat aikas pitkät, taidan pujottaa Pirpanan hihoihin kumpparin... Näitä tulee varmaan muitakin ommellukseen.

Koko on 86/92, mutta saattaa olla, että menee vielä 98 senttisten vaatteidenkin kanssa, koska hihoissa mittaa tuntuu riittävän. Kangas on äitini Triteksin-löytö. Juuri tällaista keltaista pilkullista kangasta olinkin kaipaillut nähtyäni Lindexin kesämallistoa ja eilen sitten tämän sain...

3 kommenttia:

  1. Tosi nätti! Mulla on tuo kaava ihan korkkaamatta kaapissa, aina on pitänyt, mutta en ole keksinyt minkä niistä monista variaatioista tekis!

    VastaaPoista
  2. Ihanan aurinkoinen! Kuten pieni mallikin :)! Tuohan saattaisi olla kokeilemisen arvoinen kaava meilläkin. Näyttää ja kuulostaa varsin hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kaikille!

    Riikka: Siinäpä se, kauheesti eri variaatioita ja sitten omat muutokset päälle. Siinä miettimistä, että millaisen toteuttaa ;) Mut kannattaa aloittaa jostain, oli lisäksi nopea tehdä!

    Iinu: Ehdottomasti testaamaan. Toi kaava on mulla kans lojunu kokeilematta aivan liian kauan.

    Anette: Kyllä, kokeilemisen arvoinen kaava ja variaatioita tosissaan useita. Mukava lisä on myös se, että kaavassa on koot aikuisellekin ja nukeillekin. Iinulta näitä saa...

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)