maanantai 31. joulukuuta 2012

Prinsessalle

Nyt ei voi enää sanoa Prinsessa-lehteä tarjoavalle lehtimyyjälle, ettei meillä kuulkaas olla yhtään kiinnostuneita prinsessoista. Pirpanalla on prinsessaikä päällä todella pahasti. Se on kuulkaa melkolailla pelkkää prinsessaa.

Pitäähän prinsessalla olla kunnon prinsessavaatteet, varsinkin kun meillä molemmat tytöt ovat kovia vaihtamaan vaatteita eri leikkien myötä.


Alunperin kankaista piti tulla keijupuku, siksi väritys on tämä, joskin tästä tuli ihastuttavalla tavalla erilainen prinsessamekko. Pirpanakin hyväksyi, vaikka vaaleanpunaisesta tuntuu tulleen neidin uusin lempiväri. Itse pidän tästä hurjan paljon ja mielestäni tämä on ehkä kivempikin näin, kuin perinteisenä vaaleanpunaisena.


Kaava on Suuren Käsityölehden prinsessaliitteestä (5-6/2012). Koko on 116, jota menin vielä pidentämään, joten olisi ollut liian pitkä ilman leveää helmakäännettä ja onhan tuo hieman väljäkin, mutta on kasvunvaraa, joka oli tarkoituskin, Pirpanan kasvaessa voi sitten helman käänteestä päästää lisää mittaa. TanttaRallan innoittamana laitoin minäkin yläosan etukappaleen kolmeen osaan ja nauhat ikäänkuin nyöritykseksi. Sattui olemaan kaapissa jopa prikulleen helman väristä koristenauhaakin. Kaulanaukko on kantattu joustokanttinauhalla. Hihansuissa on äitini jemmoista saatua joustavaa puuvillapitsiä. 


Henkarilla tämä ei pääse oikeuksiinsa, on vähän surullisen näköinen. Jätin puvusta pois myös vetoketjun takaa, niin on Pirpanan helpompi pukea tämä itse. Yläosa kun on loimusamettia, tai mitälie keinokuituista velouria, joka loimuaa. Yläosan koristenauhat vähän estävät joustamista, joten tästä ei olisikaan kannattanut muutoinkaan tehdä ihan ihonmyötäistä. Helman rypytin framilonilla, että joustaisi pukiessa. Ja toimii todella hyvin ilman sitä vetoketjuakin. Helmaosa on vuorisilkkiä siinä toivossa, että ei olisi niin julmetun sähköistä.


Hameen alle tein erillisen tyllialushameen, joka olisi voinut olla pitempikin, mutta ajattelin, että voisi pitää muidenkin hameiden ja mekkojen kanssa, ehkä. Leikkasin tyllistä täysleveitä 15 cm korkeita suikaleita, jotka rypytin saumurilla. Ensimmäisessä kerroksessa on yksi, toisessa kaksi, kolmannessa neljä. Tämä on sellaista pehmeää tylliä. Kovalla tyllillä olisi saanut enemmän nostetta, mutta kun tätä varten ostettu keltainen tylli on yhä hukassa. Tyllialushameen helmassa on rullapäärme ja vyötäröllä vain resori, niin ei kiristä tai purista leikkiessä ja joustaa lapsen kasvaessa. Käyttöikä on siis maksimoitu.

Päässä on jo miljoona uutta visiota, mitä tällä kaavalla voisi tehdä. Miten olisi esim. lumikin puku?

Ai niin...
Oikein inspiroivaa vuotta 2013 teille kaikille!

4 kommenttia:

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)