keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Kaikkea pientä...

Mitä näitä turhaan erittelemään omiksi postauksiksi, kun postaukset muutenkin laahaavat jäljessä. Sitä löytää aina jostain raon puuhastella jotain, mutta sitten bloggaaminen on vähän retuperällä. Yritän kunnostautua silläkin saralla.

Pirpanalle ompelin jumppatossut jo joskus tuossa syksyllä, mutta niistä tuli aivan liian leveät, joten jäivät työpöydälle. Nyt sain aikaiseksi kaventaa niitä sopivammiksi. Kaava on Marian ateljeesta. Tossuja on kyllä kaksi, mutta Pirpana halusi laittaa kuvaan vain yhden, ja samalla tanssia balettia. Neidillä on kyllä hankalan mallinen jalka, normaaleja kenkiäkin on hankala löytää, kun jalkaterällä on pituutta, mutta samalla jalka on kapea. Normijalkaiselle lapselle tällä kaavalla tekee tossut kyllä ilman muokkauksia.


Olen myös jemmannut ompeluhuoneeseen vanhoja sukkiani, joista pohjat ovat kuluneet jo puhki. Tuntuu, että nykyisin sukat kestävät todella huonosti, melkein harmittaa heitellä jatkuvasti sukkia roskikseen, varsinkin kun yleensä ovat muuten hyvässä kunnossa. Niinpä välillä kierrätän kivoimmat sukat ompelemalla niistä tyttöjen nukeille ja pehmoleluille sukkahousuja. 


Sukista leikataan pohja pois ja halkaistaan sukan varsi takaa. Vartta voi myös kaventaa, kuten olen joskus tehnyt. Nyt vain halkaisin varren. Sitten ommellaan sukan pohja, eli sukkisten lahje ja lopuksi sukkisten haarasauma, eli sukan varsi. Sitten vain tadaa ja nukella on sukkikset!


Alunperin idean nuken sukkiksiin olen bongannut Riikan blogista.

5 kommenttia:

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)