perjantai 19. kesäkuuta 2009

Unohtuneita kortteja

Tällä viikolla en tunnu saavan mitään valmista aikaiseksi, koska olen ahkeroinut pitsineuleboleroni parissa sekä pakollisissa ja vähemmän pakollisissa kotihommissa. Tämän viikon nimpparisankareille valmistui kuitenkin pari korttia. Siis valmistuivat jo maanantaina, mutta unohdin ne kuvata ja blogata. Onneksi myös unohtuivat antaa saajilleen, että sain ne vielä kuvattua.


Tämän vaaleanpunaisen korttipohja ja valmiiksi leikatut kukat, sekä laserleikatut pahviperhoset ovat kaikki Sinellistä. Leimasimena on Stampabilities:n kirjeleimasin, joka on joskus muinoin ostettu ehkäpä käsityömessuilta, muttei käytetty vielä kertaakaan.

Tässä toisessa kortissa olen toistanut itseäni ja käyttänyt samaa kirjeleimasinta, kuin tuossa ensimmäisessäkin kortissa. Kukkakuvio oikeassa reunassa on Finnstamperilta. Korttipohja on Sinellistä samoin kuin tuo valkoinen, peittävä kynä, jolla olen koristeeksi tehnyt pilkkuja.

Molempien korttien leimasinmuste on Distress Inkin sävyä Walnut stain, koska musta leimasintyynyni on tilapäisesti hukan teillä, ja hyvä niin, tuo väri sopiikin paremmin, kuin se iänikuinen musta.

Hyvää juhannusta!

2 kommenttia:

  1. Todella tyylikkään yksinkertaiset kortit. Tuo kukkakuvio on upea.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Liisa! En osaa tehdä runsaita kortteja, haluaisin, mutta en osaa tai uskalla. Jonkinlainen yksinkertaisuus on vissiin tyylini. Kukkakuvio meni vähän mönkään tuossa kortissa, kun en jaksanut etsiä oikeankokoista akryylipalaan leimalle, niin leimasin sitten cd-kotelolla ja jälki onkin sitten sen näköistä, mutta hauska se on noinkin. Oikeasti leimasimella saa ihan skarpin jäljen.

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)