maanantai 25. tammikuuta 2010

Kestovaippapläjäys

Muutamana päivänä olen ommellut erilaisia kestovaippoja. Päätin koota ne yhdeksi postaukseksi sen sijaan, että ilmoittaisin jatkuvasti parista uudesta valmistuneesta vaipasta.

Pirpana potee akuuttia vaippatarvetta, mutta siitä huolimatta olen ommellut vaippoja myös muille. Kahdelle kaverille on syntynyt nyt viikon sisällä vauva. Toiselle tyttö ja toiselle poika. Lisää on tiedossa kevään mittaan sekä kavereille että sukuun. Sukuun syntyi itseasiassa jo viime vuoden puolella yksi pienoinen prinsessa. Vaipoille ja muille vauvalahjoille on siis tilausta.

Pinkit taskuvaipat menevät Pirpanalle. PUL on Eurokankaasta ja kaava sama tuttu Myllymuksuista kopioitu, jota olen useasti hyödyntänyt. Samalla (mutta pienemmällä) kaavalla on ommeltu toinen vaaleanturkooseista taskuvaipoista. Nepparillisessa kaavana on käytetty Fuzzi Bunzista jäljennettyä kaavaa. Vaipoissa sisäpintana on sekä CoolMaxia että Myllymuksujen kuivaliinaneulosta (vanhempi versio kankaasta). Turkoosi PUL on Myllymuksuilta.

Muutama sisävaippa syntyi joustofroteesta. Tyttövaippojen reunat on huristeltu vaaleanpunaisella langalla ja poikavaippa vaaleansinisellä. Kaava on kopioitu NalleNöttösestä, mutta tämä on alkuperäistä isompi. Menee hyvin isommellakin vauvalle. Paketti pysyy kasassa ilman mitään kiinnikkeitä, koska materiaali on joustofroteeta. Pehmoinen ja joustava vaippa. Näistä meillä tykättiin sekä itse tekeminä että ostovaippoina.

Nämä kuorivaipat ovat kokonaan fleeceä, osittain kaksinkertaista. Kuoret on kantattu ympäriinsä joustokanttinauhalla. Keltainen on ostettu Virosta, muut luultavasti Myllymuksuilta tai Kestovaippakaupasta. Kuoren malli on kopioitu Iguleen fleecekuoresta. Viron joustokanttinauha on noita Suomessa myytäviä kapeampaa ja muutenkin inhottavampaa ommella, sillä ei veny niin hyvin, kuin nuo kanssasisarensa. Kaikki nepit (myös turkoosin taskuvaipan) on tilattu Kotimäen puodista.

3 kommenttia:

  1. Oletpa ollut reipas!

    Mulle tuo vaippojen ompelu on nykyään melkein pakkopullaa.. Onneksi tällä hetkellä kaikkia on niin että riittää.

    VastaaPoista
  2. Melkoinen kasa vaippoja! Nyt sain kanssa vihdoin aloitettua vaippaprojektin, saa nähdä millaisia ovat valmiina... Minkä hintaista on tuo pul Eurokankaassa?

    VastaaPoista
  3. Kiitos Maria! Mä tykkään, ainakin vielä, kauheasti vaippojen ompelusta. En tiedä mikä siinä on, mutta mieluista puuhaa kuitenkin.

    Heidi: Muistelisin että PUL olisi Eurkankaassa ollu 12,90€/m tai siinä paikkeilla, mutta voin muista väärinkin. Tuon PUL:n sain tutulta jo aikoja sitten.

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)