maanantai 18. tammikuuta 2010

Pari vielä...

Pari yöppää vielä.

Pitänee sanoa, että kyllä harjoittelu kannattaa, aina tulee vaan parempia. Montakohan näitä vielä sit ompelisi? Kaavat on samat kuin tässä ja näissä. Toimii! Varsinkin touo vetoketjullinen malli on hyvä, just passeli malliltaan ja helppo ommella.




En tiedä onko hulluutta vai tyhmyyttä, mutta myös nepparillista mallia piti kokeilla vielä uudelleen. Onneksi kokeilin, ei jäänyt kammoa. Voisi vielä yhden tehdä, jos sit lahkeissa ei kanttaus kirrais enää yhtään. Mutta olen tyytyväinen. Hihansuihin laitoin resorin perinteisesti, en kantannut, vaikka olisi pitäny (ohjeen mukaan).

Kankaat on Triteksiltä. Tuohon toiseen oli pakko yhdistää kahta eri levyistä raitaa, kun kumpaakin kangasta oli niin vähän, ettei niistä yksin olisi tullut yöppää. Jotenkin olen pitänyt näitä kankaita kamalan tylsinä, kuten ylipäänsä valkoisen ja vaaleanpunaisen yhdistelmää, mutta sitten näin LiandLo:n vaatteita, eikä tällainen raidallinen asu enää tuntunutkaan niin tyhmältä... Kapeassa ja leveässä raidassa vaaleanpunaisen väriero ei muuten ole oikeasti noin suuri, isompana pintana vaan tuo leveämpiraitainen vaaleanpunainen näyttää paljon kirkkaammalta...

PS. Raitakammokin on voitettu. Ei se olekaan ollenkaan vaikeaa saada raitoja kohdistettua...

Edit: Kun kerta kysyttiin, niin kävin tarkistamassa, mistä kaavat ovat. Vetoketjullinen haalari on Ottobre Desing 3/2005 ja nepparillinen Ottobre Design 4/2008. Vetoketjullinen on paljon pidempää mallia, kuin nepparillinen, mikä kannattaa ottaa huomioon, mielestäni normaalia pidempää mitoitusta, nepparillinen vastaa kokoaan.

5 kommenttia:

  1. Hyvä sinä! Eikös vain ole hieno tunne, kun sitä onnistuu! Tosi hienoilta yökkärit näyttävät minustakin.

    VastaaPoista
  2. Jee! Reipas tyttö! Ja se on tosiaan ihan loistava fiilis kun uskaltaa yrittää koittaa jotain uutta ja vielä onnistuu.:) Kivan näköisiä! Tuo kangas on mun mielestä ihanan näköistä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista Hiipu ja NorppaStiina! Täällä on menossa ompeluvaihe, nyt ompeluttaa ja mikäs siinä ommellessa, kun hommat sujuvat. Sitten kun tulee taas mutkia liikaa matkaan, voi vaihtaa neulomiseen. Onnistumisesta saa kyllä aina uutta potkua, ei malttaisi lopettaa millään.

    VastaaPoista
  4. Kivoja ompeluksia sinulla. Tuo aiempi pupuhattu on tosi valloittava. Muistatko missä lehdessä tuo vetoketjullinen yöpuku oli?

    VastaaPoista
  5. Kiitos Mari! Vetoketjullinen yöpuku on Ottobre Designin lehdestä 3/2005. Tais olla jonkun potkupuvun nimellä, ei ainakaan oltu nimetty yöpuvuksi. Lienee turha sanoa, että suosittelen mallia :)

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)