perjantai 29. tammikuuta 2010

Miksi ostaa, jos sen voi tehdä itsekin?

Ompelinpa peiton ja pussilakanan Pirpanalle "isojen tyttöjen sänkyyn". Peiton tikkikangas ja kanttinauha ovat Eurokankaasta, samoin pussilakanan turkoosi taustakangas. Superihana Viidakkomuumi-kangas on Finlaysonin juhlavuoden klassikkokangasta, juuri kauppoihin tullutta, Finlaysonilta siis. En raaskinut ostaa koko pussilakanasettiä, ompelin sitten itse. Uusista muumikankaista en niin välitä, mutta tätä oli pakko saada.


Tuli taas todettua, että itse tekien ei välttämättä tule kovinkaan paljon halvemmaksi (jos ollenkaan), mutta onpahan siinä se tekemisen ilo. Jos kankaat saa edullisesti, niin tarvikkeet (langat, napit, nauhat, vetskarit jne) maksavat kamalasti lisää. Pussilakanassa ei edes tekemisen ilo päässyt valloilleen. Hurjassa ompelemisen huumassa ja kiireessä ompelin näet ensin pussilakanan ihan kokonaan pussiin. Eipä sellaiseen peittoa sisälle saa. Ei se kuulkaa ole ollenkaan yksinkertaisa... Tuleepa vaan mieleen, että olisiko sittenkin kannattanut ostaa valmiina.

Piipahdin myös ompelukonekaupassa ja nyt olisi kamala ompelukonekuumekin tuon perusmallin tilalle haluaisin vähän monipuolisemman, johan se on minulla ollut reilun vuoden...

5 kommenttia:

  1. Nuo klassikkomuumikankaat on kyllä ihania! Oma lemppari on Ruusumuumi. Tässä taannoin tein kirpparilta hyvän löydön: Puutarhamuumi-kangasta 2m hintaan 3€, tälläin kun löytäis enemmänkin... =)

    VastaaPoista
  2. Kaunista kangasta! Pitää käydä vilkaisemassa tarkemiin Finlaysonin sivuilla. Hymy tuli huuleen lukiessa sun tarinaa ompelemisesta :) Jotenkin tuttua, kun tekee jotain yksinkertaista,tyyliin tosta vaan mä sen teen, niin varmaan tulee joku moka :) Olen muuten itse tehnyt yhden muumiaiheisen pussilakanan, - sellaisen hyvin tummansinisen. Jossakin se on vielä säästössä.... Ja samaa mieltä, kankaan voit saada vielä edullisesti, mutta kaikki muu päälle maksaa - Mutta se tekemisen ilo , sehän se... ainakin joskus :)

    VastaaPoista
  3. Heidi: "Löysin" vasta koko klassikkomuumit, tarviikin tutustua noihin muihinkin kuoseihin. Ja uskomattoman hyvän löydön olet kyllä tehnyt.

    Eliisa: Kyllä, taas opin, ettei aivoja kannata laittaa narikkaan, oli miten helppo ompelus tahansa. Syytä olla koko ajan skarppina.

    VastaaPoista
  4. Tuo kangas on aivan superihanaa! Pakko varmaan kipitellä kauppaan ja kotiuttaa pussilakanat meille kotiin, ellei joku muu tee sitä meidän puolesta;)

    VastaaPoista
  5. Myrmeli: Tuo muumikangas oli kyllä pakko saada, se on kyl ihana, vaikkakin ehkä väritykseltään poikamainen...

    VastaaPoista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)