sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Omalla kaavalla

Koska kaavoittaminen tuntuu olevan nykytrendi, päätin minäkin kokeilla. Lähdin liikkeelle tosin jostakin niin yksinkertaisesta, kuin kuolalapusta (tai kaulahuivista), koska me todella tarvitaan mokomia, poika vuotaa kuolaa litroittain. Mutta ei sekään niin yksinkertaista ollut.

Koitin ensin lähestyä aihetta ruokalapun kautta, mutta niistä tuli ihan ruokalapun näköisiä. Olisin halunnut enemmän kaulahuivin, tai lähinnä kolmiohuivin, näköisiä, tyylikkäitä kuolalappuja. Sitten lähdin kehittämään kaavaa kolmiosta ja pääsin mielestäni kivaan lopputulokseen, jota varioin vielä löytääkseni sen parhaan version.


Sininen velourinen oli ensimmäinen koekappale, ja parhaiten onnistunut. Vuorina käytin trikoota. Kuolahuivi on ommeltu pussiksi, ja vuorin kaava on pienempi, jolloin velour kääntyy nätisti sisäpuolelle. Huivi suojaa olkiakin hieman ja jää kivasti ryppyyn. Tykkään. Mutta olisin halunnut enemmän ruttua, niinpä suurensin päälikappaleen kaavaa ja ompelin saumat saumurilla päälipuolelta, jolloin etupuoli ei käänny takapuolelle. Lopputulos oli kuitenkin liian vähäryppyinen (pilvikuvioinen kuolahuivi). Viimeiseksi kokeilin tehdä sekä päälikappaleen, että vuorin samankokoisiksi, että huivia voisi käyttää molemmin puolin tarvittaessa, mutta tuo velour tunkee trikoon puolelle väkisinkin noissa kahdessa viimeisessä, joissa toinen puoli on velouria ja toinen puoli skootteri- tai helikopterikuviollista trikoota. Tätä kaavaa korotin hieman, mutta turhaan, tuli liian korkea, että istuisi nätisti. Mutta nyt kun on varioitu, on hyvä todeta, että ensimmäinen on paras malliltaan. Totesin myös, että päälipuoleksi kannattaa laittaa trikoo, joka näyttää siistimmältä kastuessaan, mutta velour tai muu paksumpi materiaali on hyvä olla toisena, niin huivi ei kastu hetkessä.

Takana kaikissa on nepparikiinnitys. Nämä menevät sitten kuolaamisen loputtua vielä kaulahuiveina. 

Teen vielä pari koekappaletta...


6 kommenttia:

  1. Onpa kivoja! Hampaita kenties tulossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, hampaitahan sitä, herra on kuolannut nyt kolme kuukautta enemmän ja vähemmän, ja vasta kaksi hammasta ollaan saatu pihalle, nyt tiputtaa kuolaa taas ihan solkenaan, että kai sitä kohta se kolmas tulee. :)

      Poista
  2. Hyvännäköisiä huiveja! Mä laitoin ihan mikrofeeceä taakse, niin suojaa kivasti myös kosteudelta. Ei mun huivit kyllä oo noin tyylikkäitä.

    Mutta ehkä ihaninta kaikista kuvista on tuo suloinen vauva tuossa alanurkkakuvassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosiaan se microfleece oliskin hyvä, mä vaan menin myymään pois mun kaikki fleecet, niin eipäs ehkä siks tullu mieleen...

      Kuvista tulis aikas kivoja, jos noitten mussukoiden naamat näkyis kokonaan, mut päätin joskus, etten esittele naamoja. Suloinen tuo poika on kyllä tolleen puolikkaanakin. :)

      Poista
  3. Tämähän on varsin onnistunut aluevaltaus!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En tiedä kykenenkö kaavoittamaan mitään tämän monimutkaisempaa, vaikka haluaisin...

      Poista

Ilahduta päivääni jätämällä merkki käynnistäsi. :)